Vaikka minun oli ihan "pakko" tilata Monteron The Delta Function juuri sillä siunaamalla hetkellä, kun siitä ensimmäisen kerran kuulin, ei se kuitenkaan päätynyt luettavakseni. Tämän vuoksi poimin sen mukaan Sivumennen-podcastissa julkaistuun hyllynlämmittäjähaasteeseen. Ensimmäinen tähän haasteeseen lukemanni kirja oli Linn Ullmannin Siunattu lapsi, joka meni pettymyksen puolelle ja ehdin jo pelätä, että The Delta Functionille kävisi samoin, kun lupaavan alun jälkeen tuli mojova lässähdys. Kirjan loppupuoli kuitenkin oli suorastaan huikaiseva.
The Delta Function on tosiaan laadultaan epätasainen. On kohtia, joissa se on aivan järkyttävän hyvä, mutta enemmän kuin riittämiin on myös niitä kohtia, jolloin mietin, että miksi ihmeessä tätä kirjaa ylipäätään luen.
Teoksen rakenteellinen lähtötilanne on kiinnostava, sillä tarina kulkee kahdella eri aikalinjalla, joista varhaisemmalla päähenkilönä on 30-vuotias Lucia, kun taas teoksen nykyhetkessä kuvataan kuusikymppistä Luciaa, joka on vakavasti sairas. Sairaalassa ollesaaan Lucia kirjoittaa muistelmiaan, joita hänen ystävänsä Ricardo lukee ja kommentoi. Näin syntyy tilanne, jossa Montero konkreettisesti havainnollistaa, miten ihmisen muistikuvat muuttuvat vuosien myötä. Lucia ja Ricardo käyvätkin kiinnostavia keskusteluja siitä, mitä kerran tapahtui ja mitä ei.
30-vuotiaan, elokuvaohjaajana debytoineen Lucian elämää hallitsee kaksi miestä: Hippolito ja Miguel. Hän rakastaa heitä kumpaakin vaihtelevassa määrin ja jos rakkaus Hippolitoa kohtaan alkaa hiipua menettää hän mielenkiintonsa myös Miguelia kohtaan. Rakkaus, toteaa Lucia, on "ainoa tekosyy elämälle." Lucialle nämä kaksi miestä ovat napoja, joiden välissä hän sinkoilee ja vaikka hänen rakkautensa saa välillä marttyyristyylisiä ilmenemismuotoja, on Monteron kuvaus hyvin todentuntuista. Siitä huolimatta en oikein jaksanut innostua Lucian rakkauselämästä, vaan minua kiinnosti enemmän Ricardo, jonka ympärillä tuoksuu jännitys ja mysteeri. Hän esimerkiksi kerää kotiinsa mallinukkeja, jotka retkottavat milloin missäkin huoneessa.
Nuorta Luciaa vanheneminen kauhistuttaa ja ajatus siitä, että jonain päivänä hän olisi 60-vuotias herättää hänessä ahdistusta. Tämäntapaisten huomoiden kohdalla teoksen aikatasot limittyvät kutkuttavasti, kun lukija jo tietää, mikä Luciaa tulevaisuudessa odottaa. Myös nykytason Lucian ja Ricardon keskustelut ovat herkullisia, kun he muistavat tapahtuneet asiat eri tavoin. Lukijalle "todistusaineistoa" tarjoaa menneeseen sijoittuvan kerronnan taso, jolloin lukijasta tulee se, joka tietää Luciaa ja Ricardoa paremmin, miten asiat ihan oikeasti menivät.
Siihen mielikuvaan, joka minulle tästä kirjasta jää, vaikuttaa suuresti teoksen loppuosa, joka sisältää Lucian pohdintaa vanhenemisesta ja erityisesti lähestyvästä kuolemasta. Harvoin on kuolemanpelosta kerrottu niin koruttoman vakuuttavasti kuin Montero romaanissaan tekee. Lucia on ollut jo pitkään sairaalassa ennen kuin hän ymmärtää, että hänen sairautensa on vakavaa laatua. Häntä on rauhoiteltu erilaisilla epämääräisillä diagnooseilla, joihin hän itsekin on aluksi tyytynyt.
Kun kuoleman todellisuus iskee Lucian tajuntaan, ei hänelle jää ainoatakaan pakopaikkaa. Otan tähän suht pitkän lainauksen ihan sen vuoksi, että Monteron teksti on tässä kohdin ihan jumalattoman hienoa.
How absurd life seems when I look at it now. Why have I made the effort, why have I felt, loved, hated, suffered? Where will all my memories, everything I know, all the life I have in my head come to rest? The books I have read, the movies I have seen, the knowledge I so eagerly acquired, the maturity, the experience. It took me so many years to build the person I am, and now all that will disappear, it will disintegrate without a trace. Where will all the instants that only I lived and only I remember go to rest? And my emotions, my weaknessess, my loves? At death not only do I die but my whole life disappears.
Lucian ajatukset olkoot muistutuksena meille kaikille, että elämä on kallis, hauras ja nopeasti ohi.
Vaikka teoksen keskipaikkeilla olisin saattanut jättää tämän romaanin kesken ellei se olisi ollut hyllynlämmittäjäni, olen todella kiitollinen, että luin tämän kirjan loppuun. Deltafunktiolla tarkoitetaan intensiteetiltään voimakasta ilmiötä, jonka kesto on hyvin lyhyt. Sellainen on Lucian elämä tai kenen tahansa meistä.
Rosa Montero: The Delta Function (1991/1981)
261 sivua
Espanjankielinen alkuteos: La función delta
Englanniksi kääntäneet Kari Easton ja Yolanda Molina Gavilán
Kustantaja: University of Nebraska Press: Lincoln & London
Helmet lukuhaaste kohta 39 Ikääntymisestä kertova kirja
Rosa Monteron muista kirjoista on kirjoitettu Tarukirja- ja Kirja vieköön -blogeissa
Katopa, mikä sattuma. Postasin tänään Monteron kirjasta Lihaa - kiitos linkistä. Siinäkin päähenkilö pohtii naisen kannalta vanhenemista, mutta ehkä se oli kevyemmässä, sarkastisessa paketissa. Tätä kirjaa en ole lukenut, mutta Montero on hyvin tuottelias. Monia espanjankielisiä käännetään hyvin vähän englanniksikaan, ilmeisesti esp. kieliset markkinat ovat riittävän suuret.
VastaaPoistaEnpä huomannutkaan, kun hain postauksia Monterosta, että sinun postauksesi oli näin uusi. Muistin, että olet joskus hänen kirjastaan kirjoittanut samoin kuin Margit.
PoistaTotta tuo, että kääntämiseen saattaa vaikuttaa se, että isot markkinat on valmiiksi olemassa.
Jos ihan tarkkoja ollaan niin tässä kirjassa ei niinkään paljon käsitellä itse vanhenemista, vaan enempi sitä kuoleman lähestymistä, mutta laitoin tämän nyt kuitenkin tuohon haastekohtaan. Tämä postaus on ollut odottamassa jo jonkin aikaa, mutta en ole halunnut sitä julkaista, kun tämä aihepiiri tuli nyt niin lähelle yhteisen blogiystävämme menetyksen myötä.
Kuulostaa kiinnostavalta! Se on kyllä ihan totta, että feministisä kirjallisuutta tulee usein luettua juuri englanninkielisiltä alueilta - olisi minullakin tarpeen tutustua muidenkin alueiden feministisiin teoksiin.
VastaaPoistaTosiaan vaikka tätä lukiessa oli vähemmän mielenkiintoisiakin hetkiä, niin tämä jää kyllä mieleeni kiinnostavana romaanina. Tämä olisi voinut olla todella hyvä kirja, mutta ihan kaikin puolin ei toiminut loistavasta ideasta huolimatta. Pitää kyllä jatkossakin yrittää kaipaa luettavaa muualtakin kuin angloamerikkalaisista piireistä. Ties mitä löytyykään. :D
PoistaOlen lukenut kaksi Monteron kirjaa. Toisesta olen postannut, toisen luin ennen kuin aloitin blogin. Lukemani kirjat ovat hyvin erilaisia, mutta kumpaakin voinee kutsua feministiseksi. Harmi, ettei Monteroa ole suomennettu.
VastaaPoistaOn tosiaan harmi, että Monteroa ei ole suomennettu ja pahoin pelkään, että ei tulla suomentamaankaan. Googlettamalla - vai olikohan Goodreadsista - hänet löysin.
Poista