Siirry pääsisältöön

Ylivoimainen ystäväni - Emma Holm: Skäl

Ruotsalaisen Emma Holmin (s. 1988) esikoisromaani Skäl ei ole suurta maailmankirjallisuutta, mutta se on niin hyvin kirjoitettu, että Holmin sanat tuntuvat sormenpäissä asti.

Olipa siis kerran Iris ja Vera, jotka olivat erottamattomia ystävyksiä. Jotakin kuitenkin tapahtui ja he eivät tavanneet toisiaan seitsemään vuoteen, kunnes törmäsivät toisiinsa juhlissa sattumalta. Näin sai alkunsa suunnitelma kostaa teko, joka heidät vuosia sitten erotti.

Skäl ei ole varsinaisesti YA-kirjallisuutta, vaikka se kahdesta juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneesta nuoresta naisesta kertookin. Polttopisteessä on ystävyys, jonka pieniä mutkia ja vivahteita Holm kuvaa erinomaisen tarkasti ja osuvasti. Iris on ystävyyssuhteen dominoiva osapuoli. Peili, josta heijastuvaan kuvaan Vera itseään vertaa ja joka kerta toisensa jälkeen vastaa, että Iris on ylivoimainen.

Holm onnistuu tavoittamaan hyvin tunnistettavasti ystävää kohtaan tunnetun mustasukkaisuuden hetteikön. Teini-iässä Iriksen fyysinen kehitys on nopeaa ja hänen ruumiinsa julistaa naiseutta, josta Vera voi vaan haaveilla. Iriksen ruumis manifestoi aikuisuutta, jota vasten Veralla ei ole asettaa muuta kuin "täytetyt rintsikat, joilla ei ole muuta tehtävää kuin juuri täyttäminen". Iris tulee nähdyksi miesten taholta, kun taas Vera jää näkymättömäksi ja hänestä alkaa tuntua kuin hän ei olisi tyttö ollenkaan. Katseen tarvetta täyttääkseen Vera alkaa soitella seksilinjoille.

Teini-iässä Iris vetäytyi vähitellen omaan maailmaansa, johon Veralla ei ollut pääsyä. Teoksen nykytasolla Vera joutuu huomaamaan, että vuosia tauolla ollut ystävyys ajautuu lyhyen yhteisyyden ajan jälkeen samoille urille kuin aiemminkin. Iris muuttuu vieraaksi ja saavuttamattomaksi. Automatkalla Vera katselee ystäväänsä:

Hon ser ensam ut, och det skaver bakom bilbältet, jag försöker inbilla mig att vi gör det här tillsammans men förstår att jag aldrig kommer kunna möta henne på platsen där hon befinner sig. Den chansen är förlorad sedan många år tillbaka.

Kun Iris ja Vera varastavat auton ja lähtevät kostoretkelle on ilmassa tuntua Thelman ja Louisen matkasta. Holm liikuttaa tarinaansa taitavasti nykyhetkestä käsin Iriksen ja Veran menneisyydessä ja pitää yllä salaisuuden verhoa mitä tulee kostoretken varsinaiseen kohteeseen. On aavistuksia ja tunnelmia, mutta tarkka kuva matkan todellisesta tarkoituksesta jää hämärän kutkuttelevaan varjoon.

Suomalaiselle lukijalle Holmin teoksesta tekee erityisen kiinnostavan se, että Tove Janssonin Nukkekaappi (Dockskåpet) kulkee teoksessa mukana. Vera lukee Nukkekaappia, mutta se kasvaa laajemmaksi metaforaksi Iriksen ja Veran rakentaessa omaa nukkekaappiaan. Kun nukkekaappi lakkaa kiinnostamasta Iristä on jotain nuorten välillä peruuttamattomasti muuttunut.

Emma Holm osaa vangita nyanssit niin, että tunnelma Iriksen ja Veran välillä on lähes käsin kosketeltavaa. Erityisen hienosti teoksessa on kuvattu Veran tutustuminen Lo-nimiseen nuoreen naiseen matkan varrella. Äkkiä rakkaus ja uudenlainen kaikennielevä himo ovat läsnä, kun Vera ja Lo kohtaavat toisensa ja viettävät aikaista aamua laiturilla järven rannalla. Vaikka Veran yhdessä Iriksen kanssa rakentaman nukkekaapin ovet on pysyvästi suljettu saattaa toinen ovi olla avautumassa ja sen myötä kenties myös uudenlainen elämä.

Jään kiinnostuksella odottamaan, miten Holmin kirjailijanura kehittyy, sillä tämän hänen esikoisteoksensa perusteella on lupa odottaa paljon.



Emma Holm: Skäl (2017)
153 sivua
Kustantaja: Modernista
Kannen maalaus Joseph Martinez, Smoking Section 1

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Emilia Männynväli: Toiste en suostu katoamaan

Tässä tekstissä nostan laajimmin esiin Emilia Männynvälin työläiskirjailijoita ja - kirjallisuutta koskevan tekstin. En siksi, että se olisi jotenkin parempi tai tärkeämpi teksti kuin tässä kirjassa olevat muut tekstit, vaan siksi, että haluan kirjata ylös Männynvälin työläiskirjailijoihin ja -kirjallisuuteen liittyviä huomioita. Ennen kasvispihviä kuitenkin muutama yleinen huomio Männynvälin teoksesta. * Toiste en suostu katoamaan -esseekokoelman päättää teksti nimeltä Ruumis puhuu, jossa Männynväli kertoo, miten hän blogikirjoitustensa vuoksi joutui maalitetuksi ja päätti luopua kirjoittamisesta kokonaan. "Saan uhkaussoittoja. Perääni lähdetään kadulla ja minua piiritetään baarissa [...] Autoni päällystetään verellä, paskalla ja jauhelihalla, kahdesti. Ulkonäköäni ja kaikkea minussa arvostellaan internetin täydeltä. Saan sähköposteja, joiden mukaan ansaitsisin kuolla. Joku haaveilee raiskaamisestani. Löydän nimeni ensimmäisenä eliminoitavien maanpettureiden listalta. Olen äärioi

Aino Frilander: Los Angeles -esseet

Aino Frilanderin esikoisteos Los Angeles -esseet on poltettua oranssia, unelmien kaipauksen täyttämää roosaa ja keltaista, joka menee päähän Negronin lailla. Pidin Frilanderin kirjasta valtavasti. Se oli kylpy, jota hallitsee teoksen kannen väritys. Murrettu technicolor. Aurinkoon unohtuneet väripolaroidit. Laajentuminen, polte ja nostalgia kaikkine puolineen ja ennen kaikkea mahdottomuuksineen. Esseet viettelevät mukaansa heti teoksen alkumetreillä Frilanderin kuvatessa kaipuutaan Los Angeles -nuoruuteen.   Laitan pitkän sitaatin, jotta pääset nauttimaan Frilanderin kuvauksesta ja kielestä. ”Haamusärkymäisesti haluaisin, että minulla olisi ollut losangelesilainen nuoruus. Ehkä elokuva-alalla työskennelleet isovanhemmat, joiden talossa Los Felizissä olisin voinut katsella vanhoja leffoja. Isovanhempien lomaillessa talonmies olisi jättänyt minulle avaimet edesmenneen Oscar-voittajan nimikoituun kirjepaperiin kääräistynä. Olisin ajanut isoäitini vanhalla autolla, joka tuoksuu parfyymiltä

Suomalaiset kirja-aiheiset podcastit

Kuunteletko kirja-aiheisia podcasteja? Omalta osaltani voin todeta, että olen suorastaan riippuvainen niistä, sillä kirja-podcastit ovat mainio tapa pysyä pinnalla sen suhteen, mitä kirjamaailmassa tapahtuu ja vaikka itse olen tosi huono äänikirjojen kuuntelija ainakin toistaiseksi niin podcasteja tulee kuunnelluksi paljonkin. Kuuntelen niitä lähinnä työmatkoilla tai tarkkaan ottaen kuvio menee niin, että kuuntelen podcasteja kävellessä ja sen osan matkasta, jonka matkustan junalla, luen kirjaa. Joku prioriteetti se nyt sentään olla pitää. Ensimmäinen kirja-podcast, jota säännöllisesti aloin kuunnella oli Mellan raderna , joka viime aikoina on jäänyt omassa kuuntelussani valitettavassa määrin Sivumennen -podcastin alle. Mellan raderna on kiinnostava, koska siinä käsitellään vähän eri kirjallisuutta kuin mikä suomalaisessa kirjallisuuskeskustelussa on pinnalla. Juontajista Peppe Öhman on suomenruotsalainen ja Karin Jihde ruotsalainen ja se tekee tästä podcastista oikein piristävän